sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Thanksgiving and Amanda's birthday!

Keskiviikkona viikon viimeinen työpäivä.. Käytiin A:n kanssa targetissa ostoksilla, kun pojat menivät isovanhemmille. 

Tämän jälkeen tultiin kotiin ja mulla on tehtävänä siivota alakerta thanksgivingiä varten, sekä tehä pyykit. Kyllä siinä hommaa taas riitti, mutta olin off onneksi jo neljältä.

Kuuden aikaan lähdettiin Amandan kanssa kohti downtownii. Oltiin varattu liput kolmanteen nälkäpeli leffaan. Mentiin siis katsomaan elokuva cineramaa, se on avattu 1960-luvulla, mutta on vasta uusittu. Ja se on jotenki kuuluisa, haha. Oli kyllä hieno paikka ja onneksi mentiin sinne. Elokuvassa tuntui, ettei tapahtunut oikeastaan mitään ja se jäi ihan kesken. Tykkäsin siitä kuitenkin enemmän kuin kolmannesta kirjasta, mistä en tykännyt! 



Leffan jälkeen otettiin bussi takaisin ja mentiin suoraan kotiin. 

Torstaina mulla oli vapaapäivä, pojat olivat edelleen isovanhemmilla ja hosteilla oli vapaapäivä, koska oli thanksgiving! Mä makasin kotona ja luin divergent-kirjaa, jäin siihen niin koukkuun, etten vaan pystynyt lopettamaan, ennen kuin oli pakko.. 

Sitten laittauduin valmiiksi ja alakerrasta tuli hyvät tuoksut jo ja vieraitakin alkoi pikkuhiljaa tulemaan. 

Meillä oli yhteensä jotain 30 henkilöä viettämässä thanksgivingiä, menoa ja vilskettä siis riitti! 



Ruokana meillä oli uppopaistettu kalkkuna (tai kaksi, hah) ja perunamuussia ja vähän kaikenlaista. Meillä ei ollut vissiin ihan kaikista perinteisin thanksgiving-ruokailu. 




Samaan aikaan tuli televisiosta Seahawksien jalkapallo peli, mikä on vissiin perinteenä ollut näin thanksgivingin. Seattle voitti ja kaikki olivat onnellisia! 


Illalla Amanda liittyi seuraan ja vähän sen jälkeen lähdettiinkin Amandan kanssa katselemaan black fridayn tunnelmia.. Ensin mentiin targettiin ja jc pennyyn, koska ne olivat auenneet jo kuudelta. Northgate avattiin puoliltaöin, jolloin sielä oli jo ihmisiä odottamassa ovien takana, ei ollut niin hullua kuin olin ajatellut, mutta onhan se outoa, että ihmiset ovat ostoskeskuksessa keskellä yötä? Ja kaikki on super halpaa.. Törmättiin joihinkin perheisiinkin, kuka tulee ostoksille lasten kanssa keskellä yötä? No niitäkin löytyy!






Perjantaina soitti herätyskello puoli kymmenen. Laittauduin pikaisesti ja lähdin hakemaan Amandaa. Perjantaina oli Amandan 20-vuotis syntymäpäivä. 


Mentiin aamupalalle tanskalaiseen leipomoon, oli tuoretta ja hyvää leipää, sekä viinereitä ja kaikenlaisia leivonnaisia joka lähtöön. 






Mentiin käymään myös Skandinavia kaupassa, missä en ole kerennyt aikaisemmin käymään! Kaikki syötävä oli tosi kallista, mutta oli sielä vaikka mitä kivaa. 








Tämän jälkeen mentiin molemmat koteihimme skypettämään. Mä skypetin Annan kanssa varmaan kaksi ja puoli tuntia, kyllä sitä juttua vaan tuntuu riittävän! Lopetettiin, kun kello oli jotain 20 yli 2 yöllä, suomen aikaa. 

Mä sitten luin taas vaihteeksi kirjaa. Söin nopeasti ja lähdin Amandalle, kun he odottelivat minua syömään kakkua. Heillä oli myös jokin pissatauti hässäkkä toisen tytöistä kanssa ja kakkujen jälkeen Amandan hostäiti lähti tytön kanssa lääkäriin. 

Me mentiin Amandan kanssa alakertaan katsomaan leffaa, katsottiin love actually, musta tuntuu, et oon joskus alottanut sen, mutten oo katsonut loppuun. Oli ihan hyvä elokuva! Tehtiin myös poppareita kattilassa. Musta on niin outoa, kun näillä on kaikilla vaan kaasuhellat ja popparitkin tehään kattilassa, ei Suomessa nykyään enää oikeastaan missään? 

Perjantai tuntui jo sunnuntailta, kun oli ollut kaksi päivää vapaata, mutta ei onneksi! 

Lauantaina nukuin pitkään ja kun heräsin juttelin Millan kanssa. Tällä kertaa tekniikka toimi vähän paremmin kuin viimeksi! 

Ja kun avasin verhot, tänne oli tullut talvi yhdessä yössä. Vihdoin mekin saimme vähän lunta tänne. Huom. Erittäin vähän! Mutta pääsin jo raappaamaan auton ikkunoita, mä niin vihaan sitä. 



Sitten taas makasin vaan kotona ja luin.. Mulla ollut vähän tämmöset rennommat vapaapäivät. 

Viiden aikaan lähdin kotoa ja hain Ineksen. Oltiin menossa Amandan synttäridinnerille! Mentiin Edmondsiin johonkin tavernaan. Syötiin tapaksia (voiko sen taivuttaa noin? Tapas?) ja oli super hyvää! Meillä oli tosi hauskaa, huippu ilta!









Ravintolan jälkeen mentiin ottamaan valokuvia Edmondsin joulukuuselle. 








Siitä kotiin ja lukemaan, haha.. Sain kirjan luettua, luin jotain 500 sivua englanniksi 4 päivässä! Oon ylpee, haha.



Sunnuntai-aamuna heräsin poikien meteliin ennen 9. 



Mulla oli myös herätyskello 8.55, koska ruotsi-Anna toi minulle jotain, mitä antaisin myöhemmin Amandalle. Anna oli järjestänyt jotain yllätysohjelmaa Amandalle. 


11 aikaan Amanda tulikin käymään meillä ja annoin paketin hänelle ja otettiin selfie. Ihanaa, Amanda oli käynyt yhdessä Starbucksissa ja ihopissa ennen mun taloa ja saanut sieltä viestit seuraavaan paikkaan. Tosi hauska idea! 


Nyt odottelen Nadinea ja lähdetään vissiin Ikeaan, rahaa ei kyllä ole yhtään, hah. Palkka ei siis tullut perjantaina ja olen joutunut käyttää mun säästöjä koko viikonlopun.. 

- Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti