lauantai 24. tammikuuta 2015

New York

IMG_4273 – Kopio 
 IMG_4275 – Kopio



Perjantai aamulla Anna oli jo lähtenyt lentokentälle ennen kuin heräsin. Meillä soi herätys puoli 9 ja oli aika luksusta!! Siinä laittauduttiin ja ennen kymppiä lähdimme taas matkaamaan metrolla meidän seuraavaa yöpymis-paikkaa kohti. Oli aika tuskaista, koska metroasemoillahan täällä ei välttämättä ole hissiä, niin me vedettiin tyylillä, kaksi meni alas, yksi jäi ylös, toinen jäi alas odottamaan ja yksi juoksi edestakaisin portaita..

Toisessa päässä meillä oli 10 minuutin kävelymatka googlemapsin mukaan, ainakin tuplat siihen meni näiden matkalaukkujen kanssa. Nathalie tais saada jopa rakot käsiinsä. Mutta me selvittiin ja päästiin asunnolle, yövyttiin siis Nathalien hostisän ystävän luona, upper east sidella kattohuoneistossa! Aika on hulppeet maisemat täällä.


Tehtiin pastaa ja syötiin lounasta täällä, vietettiin viimeisiä hetkiä Amandan kanssa. Kahen aikaan lähdimme kävelemään takasin kohti metroasemaa, ilman matkalaukkuja! Sanoin heipat Amandalle ja olihan se vaikeeta.. Mutta me nähdään viimeistään kesällä, kun mä meen ruotsiin sitä moikkaamaan!

Tämän jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Central parkkia ja sielä pyörittiin ympyrää ja käytiin vaikka missä. Oli aurinkoinen ilma, joten ei valittamista.

IMG_4277 – Kopio
DSC_0633
DSC_0644
IMG_4288
 
Central parkin jälkeen käytiin vaa Chipotlessa syömässä dinner ja sitten tultiin tähän asunnolle. Nää tän perheen vanhemmat on tosi mukavia, oltais saatu dinner ja kaikki tässä, että meidän ei todella olis tarvinut maksaa mistään. Siis todella hyvä tuuri vain kävi!

Myöhäseksihän se meni, vaikka oltiin ajoissa käymässä nukkumaan.

Lauantaina aamulla lähettiin yhdeksältä liikkeelle. Yöllä oli tullut lunta.... Todella kiva, joten kaikki oli loskaa aamulla, eikä pitkälle selvitty kuivilla kengillä. Ensimmäisenä mentiin postitoimistoon, koska minä päätin postittaa yhden paketin suomeen, jotta mun ei tarvitse stressata mun matkalaukun painosta niin paljon (ja voin ehkä vielä jopa ostaa jotain)!

Sen jälkeen lähettiin etelään Battery parkkiin, mistä lähti laiva kohti Liberty islandia eli saarta missä vapaudenpatsas on. Oli se kyllä upean näköinen läheltä, oon nähnyt sen muutamaan kertaan kauempaa, mutta silloin olen vain ajatellut, että se on pienempi kuin kuvittelin, mutta nyt läheltä katsottuna se oli kyllä näyttävä. Saarella kierrettiin museossa, sekä kiivettiin monumentin ensimmäiselle tasanteelle, yritettiin saada liput ylös asti, mutta ne olivat loppuunmyyty koko helmikuulle. Eli jos haluaa päästä vapaudenpatsaan ylimpään kohtaaan, kannattaa se varata ajoissa, se ei ole kallis, mutta kaikki haluavat sinne!

IMG_4299
IMG_4304
IMG_4309
IMG_4310
IMG_4311
IMG_4342
IMG_4329


Tämän jälkeen otettiin laiva Ellis islandille. Tällä saarella sijaitsi maahanmuuttajien vastaanottokeskus, jonka läpi miljoonat siirtolaiset saapuivat usaan vuosien 1892–1954 välillä. Mä ajattelin aluksi, että ei kiinnosta, en haluu mennä sinne, mut mentiin, koska Nathali halusi. Mutta se oli todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Onhan noista jutuista kerrottu koulussa joskus yläasteella, mutta silloin se ei kiinnostanut, oon onnellinen, että menin tonne!

DSC_0712
DSC_0710
DSC_0705
DSC_0704
DSC_0699


Tämän jälkeen lähdettiin kävelemään Starbucksin kautta 9/11 memorialle, sinne halusin todella mennä, koska viimeksi kuin oltiin äidin kanssa New Yorkissa, se ei ollut vielä sillä. Se oli pysäyttävä ja minä olisin voinut viettää sielä enemmänkin aikaa, mutta meidän aikataulu oli aika tiukka, joten ei hirveästi sitä kerennyt näkemään.

DSC_0717
DSC_0716


Tämän jälkeen käveltiin Brooklyn bridgelle, missä otettiin perus turistikuvat ja lähettiin. Ilma ei ollut mikään paras, joten ei kävelty sillan yli. Puhuttiin Nathalien kanssa säästä ja hän on ollut New Yorkissa 1,5 vuotta sitten heinäkuussa ja silloin oli erittäin kuuma ja nyt ollaaan, niin on aika kylmä ja et voi ikinä tietää, millainen ilma on. Me oltiin äitin kanssa lokakuussa (Suomen syysloman aikaan) ja sää oli täydellinen, ei tietenkää aurinkoinen joka päivä, mutta ei ollut liian kuuma, mutta ei myöskään kylmä.


Sen jälkeen otettiin metro High linelle, mutta siellä ei ollut nyt mitään nähtävää, koska on talvi ja kaikki kukat ja kaikki oli vaan lumen peitossa.

Seuraavaksi käveltiin Time Squarelle, käytiin mäkkärissä syömässä ja jotain kuvia otettii siellä, sen jälkeen otettiin jälleen metro tänne asunnolle.

DSC_0741


Täällä pakattiin ja tilattiin lentokenttä-kuljetus. Myöhemmin vielä istuskeltiin näitten vanhempien kanssa, ne oli todella mukavia!! Ja tää äiti miettii menevänsä takaisin töihin ja he halaisivat ehkä ottaa au pairin, niin voi sitä onnekasta au pairia, joka ehkä joskus saa tän perheen, koska noi vanhemmat on tosi mukavia ja ne asuu upper east sidella Manhattanilla. Itseäni en kyllä voisi nähdä tänne, Seattle on vienyt mun sydämen ja mulla oli upea vuosi siellä ja tutustuin upeisiin ihmisiin, kenen kanssa varmasti tulee pidettyä yhteyttä loppuelämän!

Nyt käyn nukkumaan ja huomenna suuntaamme seuraavaan JA VIIMEISEEN kohteeseen ennen kotiinpaluuta.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Huomenna (suomen aikaa) voidaan jo sanoa, että nähdään ensi viikolla suomi! Kuulostaa hullulta ja sen päivän ei pitänyt ikinä tulla, mutta nyt oon kyllä innoissani tulossa kotiin. Mulle tää matkustuskuukausi oli täydellinen siirtovaihe, koska en olisi halunnut lähteä Seattlesta, mutta nyt kun olen matkustanut lähes kaksi viikkoa tiedän, ettei Seattleen ole paluuta (ainakaan ihan heti) niin olen alkanut odottaa innolla Suomeen paluuta ja vihdoin alkan ymmärtää, että olen oikeasti tulossa kotiin ihan kohta!

- Hanna 

torstai 22. tammikuuta 2015

Niagara Falls and Boston!

Tiistaina aamuna heräsin ihan hirveään oloon, olin saanut jonkun hirveen flunssan yön aikana! Ihan hirveetä matkustaa kipeenä, mutta onneksi sai bussissa nukkua.. Joten mun naama on ollut kireä ja hymyilykin sattuu, hahaa..

Lähdimme aamulla aikaisin Washington D.C.:stä kohti Niagaran putouksia. Matkalla pysähdyimme Corning nimisessä kaupungissa, missä osa meidän tourilaisita meni lasimuseoon, me ollaan säästökuurilla, joten meiltä jäi museo väliin. Hengailtiin lasimuseon kahvilassa vajaa kaksi tuntia. Tuolla ne tekee kuulemma esimerkiksi iPhonen lasi-näyttöjä. Tässä kaikki mitä tiedän siitä paikasta! Sieltä lahjatavaramyymälästä löytyi myös Iittalan-laseja ja maljakoita.

IMG_3870
 
Tämän jälkeen jatkettiin matkaa kohti Niagaran putouksia, bussissa tuli istuttua vähintään 7,5 tuntia tän päivän aikana. Kyllä oli vähän lihakset kipeinä.

Niagaran putouksille saavuttiin joskus ennen viittä, oli vielä valoisaa, mutta jäätävän kylmä. Ulkona oli vain 7 astetta pakkaista, mutta oli todella kylmä, eikä sielä voinut pitkiä aikoja olla. Kiinalaiset kävivät katsomassa jonkun 30 minuutin elokuvan Niagaran putousten historiasta, joten säästettiin taas rahaa. Käytiin uudelleen putouksilla, kun oli pimeää. Oli se ihan hienon näköistä, mutta oikea näkymä putouksille on Kanadan puolelta, mihin me emme voi enää mennä tai emme pääsisi usaan takasin, koska meidän viisumit eivät ole virallisesti enää voimassa, vaikka saamme 30 päivää viellä maassa pysyä. Joten Niagaran putouksia pitää joku päivä mennä Kanadan puolelta katsomaan.

IMG_3871
IMG_3872
IMG_3873
IMG_3879
IMG_3891
IMG_3912
IMG_3922
IMG_3938
IMG_3943


Tämän jälkeen mentiin syömään dinneriä, me mentiin jälleen Subwayhin ja kiinalaiset menivät syömään buffettiin. Käytiin myös walmartissa ostamassa jotain aamiaistarviketta/välipaloja. Tämän jälkeen menimme meidän hotellille, mikä oli ihan kohtuu hyvä.

Herätys oli myöhäisin tähän mennessä, lähdimme 7.15, oli aika luksusta! Saimme ilmaisen tourin, koska tours4fun halusi meidän olevan tyytyväisiä ja Nathalie soitti heille, että emme olleet, koska he puhuivat vain kiinaa yms. Joten saimme 25 dollarin tourit ilmaiseksi linnakkeelle. Koska Niagaran putoukset, ovat USA:n ja Kanadan rajalla, siellä on ollut myös rajakiistoja. Menimme Niagara Fallsin kylässä käymään vanhassa linnakkeessa, joka on aikoinaan kuulunut Ranskalle ja myös Englannille. Meille tarjottiin oikea ampumaesitys tuon ajan aseella, jonka toimintavarmuus oli vähintäänkin kyseenalainen, et ole varma toimiiko se, kun sataa vettä, on tuulista tai on kylmä. Neljännellä kerralla lähti laukaisu.

IMG_3962
IMG_3963
IMG_3966
IMG_3967
Tätä sateenkaari sateenvarjoa ollaan seurailtu koko viikko...
IMG_3970
IMG_3973
IMG_3974
IMG_3976
IMG_3987
IMG_3991
IMG_3992
IMG_3999
IMG_4003
IMG_4007

Matka jatkui Bostoniin, pysähdyttiin matkalla kaksi kertaa, vain syömään ja vessaan. Kiinalaisoppaamme piti huolen, että kaikki varmasti menee vessaan, koska emme saaneet käyttää vessaa bussissa.

Bostoniin saavuttiin joskus illalla, matka kesti varmaan jotain kahdeksan tuntia ainakin. Kiinalaiset menivät 35 dollarin hummeri-illalliselle, jonka me jälleen jätimme väliin. Mentiin mäkkäriin syömään, halvalla. Oli elämäni huonoin mäkkäri-kokemus, oltiin siis Bostonin chinatownissa, yllätys yllätys, haha.. Joten mäkkärin työn tekijät juuri ja juuri puhuivat englantia ja tyttöjen hampparit näyttivät hyvin mielenkiintoiselta ja limu maistui hammastahnalta! Saatiin kyllä rahat takaisin, mutta ihan naurettavaa, työntekijät sanoivat, että heillä on ollut ollut ongelmia limukoneen kanssa, miksi he silti myyvät limua?

Dinnerin jälkeen menimme hotellille nukkumaan.

Torstaina herätys oli super aikasin ja lähtö oli kuudelta. Tällä kertaa menimme vierailulle Harvardin yliopiston kampus alueelle, se sijaitsee  Cambridgessä Bostonin läheisyydessä. Olimme todella aikaisin liikkeellä, joten opiskelijoita sielä ei näkynyt. Kävimme myös aamiaisella Au bon pain nimisessä leipomo/kahvilassa, oli hyvä ja suht halpa paikka. 

IMG_4008
IMG_4010
IMG_4015

Tämän jälkeen pysähdyimme ottamaan valokuvia MIT:n edessä.

IMG_4020
IMG_4027

Sieltä ajoimme Bostoniin, kiinalaiset menivät risteilemään tunniksi ja me istuimme starbucksissa. Tämän jälkeen menimme hakemaan lounasta kello 10 aamulla, ihan oikeasti? Ostettiin sitten jotain pientä, ennen kuin palattiin bussille ja matka kohti New Yorkkia alkoi. 

IMG_4029
IMG_4036
IMG_4043
IMG_4048
Tää on sama moottoritie, mikä alkaa Seattlesta!!
Pysähdyimme muutaman kerran matkalla, kun ihmiset lähtivät jotkut lentokentälle ja sitten meijät jaettiin eri autoihin, kun kaikki lähtivät eri suuntiin. Meidän oli tarkoitus mennä chinatowniin, mutta meidän kuski heitti meidät johonkin metropysäkille, mistä meidän oli helppo ottaa metro meidän hostellille. 

Metroon päästiin helposti, koska siellä oli hissi, mutta hostellin päässä oli pelkästään raput. Onneksi avuliaat jenkit ovat aina tarjoamassa apua, joten joku mies kantoi mun ison matkalaukun portaat ylös. Selvisimme siis metromatkasta kaikkien kuuden matkalaukun kanssa!

Hostellissa olemme kuuden hengen seka-huoneessa, siellä on meidän lisäksi yksi australialainen tyttö ja joku miespuolinen henkilö, ketä emme ole vielä nähneet.. 

Illalla käytiin syömässä pizzaa ja nyt ollaan takaisin hostellilla ja kohta valmiina nukkumaan! 

IMG_4049

Huomenna mun pitää sanoa Amandalle heipat, en halua!!! Tämän jälkeen tulee varmasti vähän pidempi tauko, että nähdään, koska ei ruotsiin kuitenkaan ihan joka päivä matkusteta ja on amandalla vielä melkein kaksi kuukautta, että hän menee kotiin. 

Mutta mä tulen ihan kohta, vajaa kaksi viikkoa!! Ihan hullua!! Nyt, kun olen päässyt pahimmasta Seattle ikävästä, niin olen alkanut odottaa kotiinpaluuta ja paljon.. Olisin valmis vaikka huomenna lentämään Suomeen. No ei, on ihan kiva mennä vielä Miamin lämpöön ennen kuin tulen sinne.

- Hanna