perjantai 21. marraskuuta 2014

Ikeaa, kavereita ja ajatuksia

Tiistaina suunnattiin tosiaan Ikeaan! Liikenne oli ihan hirveetä ja olin matkalla reilu tunnin, onneksi takasin päin ei ollut yhtä paha! Oli ihanaa saada pitkästä aikaa lihapullia, vaikka niistä en Suomessa tykännytkään.. 

Tavaraa lähti taas ihan ruhtinaallisesti mukaan (enimmäkseen syötävää..). Huomaa, että joulu tekee tuloaan; oli piparitaikinaa ja glögiä! Ainoa, mitä kaipaan, olisi joulutortut. Pitää perehtyä, jos saisin tehtyä taikinan itse..


Keskiviikkona oli pyykkipäivä ja kotipäivä. Viikon ainoa päivä, kun mulla oli vaan A, oli tavallaan rankka viikko.. Myös illan olin vaan kotona ja söin hostien kanssa. 

Torstaina N meni kouluun ja minä ja pienet nähtiin Amandan ja tyttöjen kanssa sandel parkissa. Oli ihan kiva ilma, niin kiva olla ulkona! 




Iltapäivä meni perus rutiinilla, kun olin off lähdettiin leffaan Amandan ja Louisen kanssa. Käytiin katsomassa beyond the lights, tykkäsin kyllä, oli vähän erilainen leffa, mutta jotenkin se iski muhun!

Illalla juttelin joku puoli tuntia viberissä äitin kanssa ja sitten nukkumaan. 

Perjantaina mentiin eläintarhaan, vaihteeksi.. Oli sade päivä, niin päätin että mennään sinne vaan leikkimään, Amanda ja sen pikkuinen liittyi meidän seuraan. Mulla oli tosiaan myös K tänään, koska K oli tiistaina koulussa, niin sain sen täksi päiväksi kotiin.

Iltapäivällä haettiin N normaalisti koulusta, niinkun aina perjantaisin! 

Sitten, kun hostäiti tuli kotii, se sano, et oli mennyt koululle, koska N:n piti mennä tänää siihen after schoolii, no kukaa ei ollu mulle sanonu mitään, joten hain sen koulusta ja sit se joka oli vastaanottamas iltapäiväkerhoon, ni ei myöskään tiennyt, et N:n olis pitänyt mennä.. Noh, nyt se oli mun syy, koska mä en ollut tekstannu hostäitille?? Miksi olisin, ku ei se ikinä mee perjantaisin, mut nyt se oli vaihdettu, ku se ei ollu tiistaina, mutta joku olis voinut ehkä kertoa mulle myös.. Joten musta tehtiin nyt syyllinen, ettei lapsi ollut päässyt sinne. Sitten se äiti vaan sano, että oli muka sanonut mulle tiistaina, no eipä ollut! Mutta ei se ollut kertonut myöskään sitä, että se oli vaihtanut K:n tiistai vapaan perjantaihin, eikä keskiviikkoon, mikä olisi ollut loogisempaa, satuin vaa saamaan sen tiedon K:n opettajilta koulusta. Hostiskäkin ihmetteli sitä.

Rakastan mun hostperhettä ja ne on huippuja, mutta aina en vaan ihan ymmärrä näiden ajatusten juoksua.. 

Onneksi sitten pääsin ovesta ulos aika nopeasti, kun olin off. Otin bussin downtowniin, missä tavattiin puolalaisen Agan kanssa. Mentiin cheesecake factoryyn syömään ja myöhemmin Agan yksi kaveri liittyi meidän seuraan! Oli oikein mukava ilta. 


Ruoan jälkeen käytiin vielä kerry parkissa, vaihteeksi ja myöhemmin Agan kaveri heitti mut kotiin, nyt kello on vähän yli yksitoista ja olen jo omassa sängyssä, perjantai-iltana..



Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Mulla on 7 viikkoa töitä jäljellä ja 75 päivän päästä olen Suomessa!! Hullua, kuinka nopeasti aika menee.. 


Puhuttiin Annan kanssa varmaan viikko tai kaksi sitten mun fiiliksistä. Ja toisaalta odotan innolla kotiinpaluuta, mutta toisaalta kauhulla.. Tämä vuosi tuntuu, kun se olisi ollut vuosi "eristyksissä" oikeasta, normaalista elämästä. Toisaalta tietää, ettei tässä kuplassa voi elää lopullisesti, että elämä olisi liian helppoa..  Se on puhkaistava, parempi ehkä aikaisemmin kuin liian myöhään.. 




Emmä sitä käsitä, että olisin palaamassa mun vanhaan elämään Suomessa.. En mä varmaa palaakaan, jotain on tehtävä! Kyllä mä nyt Suomeen oon tulossa, ainakin niin kauaksi aikaa, kunnes kyllästyn..
Siinä vähän mun tän hetkisiä ajatuksia, toivottavasti noista saa jotain selkoa.. 



- Hanna 

2 kommenttia:

  1. Meillä oli pakkasessa sen merkkistä ku Simple Enjoy torttutaikinaa, jotain puff pastry doughta se oli, ihan hyvin pelitti, oli vaan ehkä vähän vanhanpuoleista se meijän niin se oli aika kuivahkoa :D Mutta ehkä jostain Whole Foodsista tai Trader Joesta vois löytyä jos jossai normi ruokakaupassa ei oo. En tiiä mistä nää oli ton ostanu...

    VastaaPoista