Ajatuksia

Must tuntuu, et monet ihmiset ei ymmärrä, et mitä tää elämä täällä on. Aattelin nyt vaa kirjottaa, tässä tekstissä ei tuu varmaa olee päätä eikä häntää, mut tsemppii!

Tää ei todellakaan oo mitään ruusuilla tanssimista eikä unelma elämää. Mä teen töitä täällä keskimäärin yheksän tuntia päivässä, eikä tää mun tän hetkinen tilannekkaa oo mikää unelma, ku mul on toi äiti täällä kotona. Rakastan mun lapsia täällä, ainaki hyvinä päivinä. Tykkään pääosin mun työstä, mut suuri osa mun työtä on myös se, että oon mun kavereitten kanssa ja niitten lasten kanssa. Kuulostaa helpolta ja unelmalta, mutta ei se oo.

Mä asut niitten lasten kanssa saman katon alla, yleensä kun oon kotona, ne lapset on myös. Suurin osa mun kavereista on muita au paireja, jos hengaillaan niillä, siellä on myös ne lapset. Eri lapset, mutta lapset kuitenkin. Mä en voi jäädä sinne kotiin istumaan kaikiks illoiks ja hengailee sen perheen kanssa, pää ei yksin kertaisesti kestä. Se ei kuitenkaa oo mun perhe, vaikka oon aina tervetullut niitten kans kaikkialle ja vaan olee niitten kans, niin oon mä aina se ulkopuolinen siitä porukasta. Ei tietenkää kaikilla oo näin, mut suurimmalla osalla au paireista kyllä.

En sano sitä, etten tykkäis mun perheestä. Mun hostperhe on ihan huippu, enkä menis tätä vaihtamaan, mutta ei se silti oo sama asia kuin oma perhe. Se mun oma perhe on siellä toisel puolella maapalloo, äiti käy vuoden aikana kaks kertaa täällä, mistä mun pitää olla todella todella iloinen, koska kaikilla ei oo näin hyvää tilannetta. Joidenki au pairien luona ei käy kukaan koko vuoden aikana.

Me eletään oikeesti, niitä vierailuja varten. Jos joku varaa tänne lentoliput ja haluu tulla mua katsomaan, niin mä oon ihan taivaissa! Joku, joka oikeesti välittää musta, niin haluu tulla tänne katsoon, mitä tää mun elämä täällä on oikeesti.. Nyt tiedän, että kestän ainaki siihen lokakuuhun asti, kun äiti on tulossa toisen kerran tänne, koska se on varmaa, että ne tulee! 

Tietenki eletään paljon myös kaikkea vapaa-aikaa varten ja meillä täytyy olla sitä vapaa-aikaa ja ystäviä. Ei tätä vuotta kestäis ilman näitä uusia ystäviä, ketä täällä on saanut. Osa tuntuu siltä, että ne olis tuntenut aina ja osa on vaan sellasia kavereita, keitä näkee esim vaan lasten kanssa. Mutta mulla on sosiaalinen elämä ja mä tarvin sen sosiaalisen elämän. Jos mä en näkis ketään täällä ja hengailisin vaan mun host perheen kanssa, niin ei mun pää kestäis, olisin varmaan tullu jo kotiin.

Jollain au paireilla on miljoonasti kavereita, eikä kerkee näkee ees kaikkia hirmu usein.. Mut mä oon ihan tyytyväinen tähän, mulla ei ihan hirmu paljon ole kavereita, mutta on tarpeeks ja niitten kanssa tunnen sitte paremmin ja niistä on tullu mulle läheisempiä, en mä kaipaa sellasta hirveetä isoa porukkaa mun ymärille!

Usein mun päivästä tekee hyvän, jo pelkästään se, että lapset on käyttäytynyt hyvin.. Ei mun tarvi tehä ees mitään erityistä, mut jos lapset on ollu kuin enkeleitä, niin ei siinä ite voi huonolla tuulella olla. Tai sit tietenki päinvastoin, jos lapset on ihan hirviöitä, niin en mäkää yleensä hyväl tuulel oo! Tässä tapaukses kyl sit se, jos teen vapaa-ajal jotain, niin voi pelastaa kaiken.

Mä oon varmaa liian sinisilmänen ja luotan ihmisiin  vissii vähän liian helposti, pitäs lopettaa tämmöi turha luottaminen. Kun tuntuu, ettei monikaan oo sen luottamuksen arvosia! Onneks mul on perhe ja oikeet ystävät siel suomessa odottamassa ja tukemassa mua, kiitos teille rakkaat. Kyllä täältä taas noustaan <3 Ja kyl nää mun kaikki suomitytöt täälläki on ihan huippuja ja varmasti jää ystäviks myös tän vuoden jälkeen!!



- Hanna